sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Erikoispostaus, kisapäivänä minä...:


Päivä alkaa yleensä aikaisella herätyksellä, ellei sitten yövytä kisapaikalla. Herättyäni puen kisavaatteet päälle ja laitan kaikki mukaan otettavat tavarat valmiiksi eteiseen sillein että kävelen varmasti niiden yli etten unohtaisi mitään. Olen todella huono syömään aamupalaa, mutta yleensä pakotan itseni syömään jotain pientä edes, että jaksaa pari tuntia touhuta ennen kisoihin lähtöä.  Kotona mulla menee kisa-aamuina varmaan joku 30min-1h.

Ratsastajan varusteet:

-kisatakki
-kypärä
-kannukset
-kisahousut
-kisapaita
-saapassukat
-saappaat/kengät+chapsit
-vaihtohousut
-huppari/takki 
-kamera(omien ratojen videoimiseksi)
-ja mitä nyt kukakin ikinä tuon lisäksi tarviikaan :)


Tallille kun pääsen, heitän hevosille heinät ja rehut. Sen jälkeen putsaan kamoja (jätän ne yleensä viimetinkaan, ellen sitten edellisenä iltana oo ollu reipas ja tehnyt kaikkea jo valmiiksi), kun tavarat on kunnossa ja auto pakattu, letitän hevosen mikäli on aikaa ja riippuen mihin kisoihin mennään.  Jos tiedossa on kilpailuit joihin en osallistu omalla hevosella, niin yleensä hevoset on aamusin valmiina/kuljetettuina kisapaikoille, aika luksusta ;) 





Hevosen varusteet:

-satula
-suitset
-suojat
-puutsit
-satulahuopa
-korvahuput(jos tarvii)
-martingaali
-vatsapanssari
-harjoja
-showshine
-ötökkämyrkky (kesällä)
-kuljetusloimi/verkkaloimi
-kuljetussuojat/pintelit+patjat
-numerolappu
-vesiämpäri
-heinäverkko(pidemmille matkoille)
-pyyhkeitä
-ja kaikkea muuta pientä tarvittavaa











Kisapaikalle saavuttua, käyn ensiksi kansliassa jonka jälkeen menen kävelemään rataa, tällä välin hoitajat laittavat kuntoon hevosta jolla starttaan ensimmäisenä. Hevosesta riippuen veryttelen yleensä 60-20min. Veryttelyssä pyrin saamaan hevoselle hyvän fiiliksen hyppyihin sekä nopeaksi avuille. Otan yleensä vain "tarvittavat" veryttely hypyt enkä hyppää ns ylimääräistä, toisilla hevosilla joutuu hyppäämään enemmän kun taas toisilla vähemmän.    Hetken ennen omaa suoritusta pyrin antaa hevosen hengähtää pitkin ohjin ja juuri ennen radalle menoa otan hypyn tai kaksi. 








Radalle mentäessä näytän hevoselle esteitä. Jos odotan vuoroani toisen suorittaessa, ja hevonen on jännittynyt, niin ravailen mieluiten odottaessa , jolloine hevonen keskittyy paremmin liikkumiseen kuin ylimääräiseen hälinään jolloin se rentoutuukin paremmin.  Pyrin ratsastamaan ensimmäisen vaiheen aina hyvässä ja tasaisessa rytmissä sekä hyvät tiet ja lähestymiset, näin hevoselle sekä itselle tulee varma fiiliss ja onnistumisien kautta uskaltaa toisessa vaiheessa ottaa vähän riskejäkin.  Myönnän että olen aika voitontahtoinen, joten toisessa vaiheessa kyllä en jää haaveilemaan turhia, jos alla on hevonen jonka tiedän olevan tarvittaessa nopea, niin käytän sen kyllä hyväksi. Toki jos alla on nuorempi/kokemattomampi hevonen, pyrin ratsastamaan tasaista hyvää rataa ja hyviä kokemuksia hevoselle.







Radan jälkeen käyn verkassa hölkkäilemässä loppuverkat, jos menen toisella hevosella saman luokan, on hevonen laitettu valmiiksi jolloin voin vaihtaa hevosta ns. lennossa. (jos aikataulu on tiukka) jos välissä on pidempi tauko niin syön ja katselen muiden suorituksia sillävälin. Yhtenä kisapäivänä ratsastan yleensä molemmilla hevosilla yhdet luokat, poikkeuksiakin on, jolloin olen mennyt esim 5 luokkaa yhtenä päivänä(tällöin mukana 3 hevosta), mutta pyrin siihen että 1luokka per hevonen /päivä. 




Omien suorituksien jälkeen pakataan tavarat +hevoset autoon ja nokka kohti kotia(poikkeuksina 2 päiväset kisat kauempana joissa yövytään) kotona hoidetaan perus jälkitoimenpiteet (hevosen pesu,jalkojen kylmäys,linimentit jne.) 



Terkkuja Californiasta!

Heipä hei ja terveisiä täältä Amerikan maasta!  Lento tänne lähti tosiaan ti aamuna klo 8.00 ensimmäinen lento meni englantiin josta sitten vaihtolennolla tänne los angelesiin. Lentokoneessa tuli siis istuttua n15h mikä on mulle ihan kauheen pitkä aika koska pelkään lentämistä. Se eka lento oli kuitenkin mun mielestä pahempi vaikkakin kesti sen 3h, mutta meno oli välillä aika pomppimista. Lento los angelesiin lähti englannin paikallista aikaa klo 15.15 , yritin nukkua mahd paljon jotta aika menisi nopeammin, en edellisenä yönä ollut nukkunut tippaakaan just sen takia, että sais nukuttua koneessa enempi. Siinä penkin telkkarissa oli sellanen aikajuttu mistä näki kokoajan kauan on matkaa jäljellä, sain alkulennosta nukutua jonkun 30min ja kuvittelin että ois jäljellä enään ehkä 4h, kunnes epäonnekseni huomasin näytöllä lukeman 8h43min. Voi jestas että oli puuduttavaa :D Jotenkin ihmeen kaupalla aika kului ja kun näytössä oli lentoa jäljellä reilu tunti, alkoi vihdoin tuntea, että ollaan voiton puolella. Perillä kun oltiin saatu matkatavarat mukaan, lähettiin vuokrailemaan autoja ja syömään, täällä on kyllä joka kulmassa joku hampurilaisravintola. Illalla kyllä uni tuli helposti vaikka nukuinkin koneessa jonkin verran. 







Ollaan käyty vähän shoppailemassakin, eilen käytiin sellasessa merkkiliike outletissa, en kyllä löytänyt muuta kun guessilta muutaman t-paidan, guess on tosi halpaa täällä verrattuna suomeen. Ekoina päivinä ostin sellasesta pyörä liikkeestä metal mulishan paidan ja laukun, nekin tosi halpoja suomen hintoihin verrattuna, tosin tuota merkkiä ei saa suomesta melkeen mistään.














Sitten vähän suomen asioita, däni lähti sitten tänään aamulla kasvamaan uuteen paikkaan vihtiin, reissu meni kuulemma todella hyvin eikä missään ollut mitään ongelmia, IHANAA!

Millan blogista lisää matkasta : http://pullaftpulla.blogspot.com/2013/01/danista-tuli-aikuinen.html


Tässä teille hieman erilainen postaus, mitäs piditte? varmaan kirjottelen täältä kuulumisia vähän väliä mikäli te jaksatte lukea :)

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Pikku d ensimmäistä kertaa traileriin.

Terkkuja täältä trailerista, täällä on mukava mutustella heiniä ja hengailla! puss




























Tänään laitettiin däni traikkuun ensimmäistä kertaa, apuna oli milla ja nina sekä äiti kameran takana. Kaikki sujui ihan superhyvin! Ei vielä liikuttu, annettiin pojan vähän hengailla siellä derbyn kanssa, syödä heinää ja porkkanoita sekä tajuta että sielä oleskelu on ihan mukavaa ja että siitä jäisi hyvä muisto =) Poiskin tuli erittäin mallikkaasti ja jäin jopa tahalleen hetkeksi seisomaan siihen vaikka derby oli mennyt jo pois, eikä siltikään varsalla ollut kiire mihinkään. jee! 


Däni nyt sitten kuitenkin lähtee näillä näkymin 27.1 sinne vihtiin, jossa sillä on leikkikaveri. Se tosiaan pääsee samaan tarhaan ikäisensa orivarsan sekä vanhemman ruunan kanssa samaan tarhaan. Tekee sille ihan super hyvää saada ikäistään seuraa ja päästä purkamaan vähän energiaansa , kun ei tosta derbystä sille oo minkäännäköstä leikkikaveria. 

Harmi vaan mä en ole itse paikalla, kun täytyisi d siirtää, mä lähen meinaan reilu viikon päästä jenkkeihin kuukaudeksi, eikä varsan siirto ollut mahdollista ennen mun lähtöä joten ei voi mitään =) eiköhän kaikki suju hyvin kuitenkin! Ja prkl:een pakkaset, mun polvet on ollu taas ihan juntturassa muutaman viikon, pahimpina pakkaspäivinä tuntuu kokoajan polvissa vaikkei mitään tekisi, ehkä senkin puolesta hyväpäästä hetkeks lämpimään ennen ku tulee lopputalven rutistus heppojen kanssa treenatessa =) 












keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Haaste!

Sain haasteen blogista : http://nea-immonen.blogspot.fi/ kiitos sinulle! 







Haasteen säännöt:

Kerro 11 faktaa itsestäsi
Vastaa haastajan 11 kysymykseen
Keksi 11 uutta kysymystä 
Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
Kerro bloggaajille että olet haastanut heidät




1. täytän ensi kuussa 23v
2. mulla on 3 eläintä
3. mulla ei oo koskaan murtunu mitään (hammasluuta ei oteta mukaan :D )
4. rakastan syömistä , voisin vaan syödä koko ajan vaikkei ois edes nälkä
5. Sain Derbyn 6.5.2004, ja muistan edelleen sen päivän kun eilisen
6. mun vaatekaappi on harvoin siisti, liikaa kun on vaatteita niin ei se vaan pysy siistinä!
7. tykkään sikana kattoo reality ohjelmia
8. oon ollu pelottavan monissa koulukisoissa vaikkei se oo mun laji niinkun yhtään :D
9. pelkään lentämistä ihan megapaljon
10. musta tuntuu että mulla on menny jo ikuisuus tehdä tätä, vastasin alla oleviin kysymyksiin just ja hyppäsin takas tänne ylös. 
11. mulla revittiin eilen viisauden hammas... 




















.









11 haastajan antamaa kysymystä

1. Jos saisit minkä tahansa hevosen, kenet haluaisit?

- Aika paha kysymys on niin monia upeita hevosia, mutta mieleenpainuvin hevonen on kuitenkin edelleen  pienisuuri saksalainen esteori , Levisto Z.




















































2. Unelmasi liittyen hevosiin/ratsastukseen
- Ainahan sitä haluaa kehittyä paremmaksi ja paremmaksi ratsastajaksi, mulla se vaan on tössännyt siihen, ettei mulla oo olla hevosta jonka kanssa kehittyä, mun alla on useimmiten ollut hevosia, jotka ovat kokemattomia eikä niiden kanssa ole voinut omaa tasoa nostaa, tottakai kokemattomammistakin hevosista on ollut apua omaan ratsastukseen. Tällä hetkellä kuitenkin olen tyytyväinen siihen ,että saa harrastaa ja kilpailla oman halun mukaan, tietty olisi mukava jos jossain vaiheessa pääsisi ite valmiimman hevosen selkään, jonka kanssa sitten pystyy omaa tasoa nostamaan. 

3. Jos et olisi suomalainen, minkä maalainen haluaisit olla?
- Varmaan jenkki :D 

4. Ketä ihailet (joku julkisuuden henkilö,ei hevosihminen)?
- No ekana tuli mieleen Jonne aaron? :D todella sympaattinen tyyppi ja jalat maassa oleva.

5. Minkälaista musiikkia kuuntelet?
- Vähän sitä sun tätä, harvoin on musiikkia mistä mä en tykkäää olleskaan missään muodossa.

6. Jos saisit kenet tahansa valmentajaksesi, kenet haluaisit?
Judy-Ann Melchior, en tiedä missä menee ja mitä tekee tällä hetkellä, mutta tykkään tyylista ratsastaa ja aivan ihanaa, kun kiittää hevostaan niin aidosti hyvin menneen suorituksen jälkeen :)


7. Millainen olisi unelmiesi päivä?
- Unelmien päivä alkais ihanalla aamupalalla sen jälkeen kun on rauhassa saanut heräillä.  Aurinko paistaa tietenkin ja ulkona on ihanan lämmin, muttei liian kuuma koska pitää ehtiä ratsastamaan ennen hellettä ;) Ratsastelujen jälkeen vois olla taas ruokaa, esim pasta carbonaraa ja appelsiinimehua. Meinasin kirjottaa tähän, että sit ois kiva mennä rannalle löhöömään mut tajusin et mähän vihaan sitä ylikaiken. joten luultavasti sit ruuan jälkeen mentäs shoppailee, mitä nyt sillä täydellä pasta mahalla jaksaa kävellä. sit onkin jo varmaan iltapäivä ja on taas nälkä, vois syyä pihviä (wieninleikettä). ja sen jälkeen ruokalepo. Illalla vois vielä käydä kaverien kanssa vaikka leffassa poppareilla tai jotain. koko päiväänhän tietty kuuluu kaverit mukaan :) Aika ruokapainotteista on mut minkäs sille mahtaa ku se vaan on niin hyvää <3 


















8. Jos sinun pitäisi valita joku muu urheilulaji kuin ratsastus, mikä se olisi?
- Jaaa a?? Tanssia ois kiva osata, niinku jotai hiphoppia ja streettiä jne mut ei se kyl ois yhtään mun juttu, jotai mis on vauhtii ja vaaratilanteita ehkäpä? 

9. Minkälaiseen ammattiin et missään nimessä haluaisi?
- Teurastajaks :D

10. Ranta- vai kaupunkiloma?
- Ranta, riippuu myös kaupungista...

11. Mottosi?
- Tällä hetkellä : hyvä ruoka parempi mieli 





11 uutta kysymystä 

1. pahin onnettomuutesi hevosten parissa? 

2. elämäsi hevonen?
3. oletko kilpaillut? jos joo niin millä tasolla?
4. ensimmäinen hevonen jonka selässä olit?
5. toivotko koskaan harrastavasi muuta kuin ratsastusta?
6. lempi kappaleesi?
7. minne haluaisit matkustaa ja miksi?
8. monta hevosta haluaisit omistaa?
9. mieleenpainuvin asia mitä olet tehnyt hevosten kanssa
10. suurin saavutus hevosten parissa?
11. kesällä peltoratsastus vai talvella hanki? 




Vastaa näihin kysymyksiin, 

1. Miksi aloitit blogin pitämisen?
- omaksi iloksi, lähinnä myös siksi että on kiva katella jälkeenpäin omia puuhia ja kisareissuja :)

2. Oletko kilpaillut/ millä tasolla kilpailet?
- Olen Alue+ muutamat kansalliset

3. Kuinka kauan olet ratsastanut?
- 17v

4. Koulu vai esteet?
-esteet

5. Valmennus vai kilpailut?
-kilpailut

6. Poni vai hevonen?
- molemmat

7. Onko sulla ollut hoito-, vuokra- tai omaa hevosta?
- on ollut hoito ja vuokrahevosia, tällähetkellä 2 omaa

8. Oletko hypännyt maastoesteitä?
-Jep.

9. Lempi hevosrotusi?
 - noo kaikennäköset pv:t

10. Korkein hyppäämäsi este?
- 130cm



Haastan kaikki oman blogini lukijat joten ylittyy hieman tuo 11 bloggaajaa ;)


torstai 3. tammikuuta 2013

viimepäivien touhuilut kuvien+videoiden muodossa.


heippa taas pitkästä aikaa, oon ollu vähän reissussa ja ei oo ehtinyt kirjottelemaan :) päivittelen nyt vähän myöhäsiä ratsasteluja ja sen sellasta mitä nyt muistan mainita. Ja laitan tähän enempi kuvia ja videoita niitä kun kerran löytyy.

Kävin viimeviikolla ratsastamassa ketun ja annin, annin kanssa vähän jumppailtiin, mummeli oli kovin innoissaan hyppäämisestä ja sätky vähän väliä mitä milloinkin :) lopussa kuitenkin tosi jees ja rentoutui loppua kohden. 
















Ketun kanssa humputeltiin samaa hommaa ja ketulla oli kovin hauskaa, en mennyt mitenkään kovin raskaasti vaan mentiin ilman ohjia ravia ja laukkaa ja vähän leikkimielisesti touhuttiin kaikkea :)






Millan Blogia lukiessa huomasin sielä derbystä ja dänistä kuvia niin oli pakko lainata tähän teille näytille, däni on ihan mahdottoman söpö näissä kuvissa, ja derbyllä hauskaa videoissa ja videot ovat alla linkitettyinä:

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=ibcJUSQzYuA

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=ginpW2M_JSI

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=5YYu5C0ojwY